tiistai 6. helmikuuta 2018

Paluu arkeen

Takana on ihanat 4 viikkoa nauttien kiireettömyydestä, lämmöstä ja auringosta sekä vähemmän iloinen paluu lumisateen ja pakkasen sotkemaan Suomeen.

Työkuviot ovat alkaneet pyöriä jälleen normaalisti ja viimeisiä matkajuttuja hoidellaan loppuun. Saimme matkalaukut vasta neljäntenä päivänä kotiutumisesta, joten pyykit odottavat vielä pesua ja vuorokausirytmikin pitäisi kääntää takaisin paitsi tämän valtakunnan kellon suuntaan myös aamulla aikaisin ylös ja illalla ajoissa nukkumaan - rytmin mukaiseksi.

Viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt monia asioita enemmän kuin koskaan ennen. Olen maannut altaalla ottamassa aurinkoa, käyttänyt bikineitä, kulkenut paljain jaloin hiekassa ja vähän muuallakin - enemmän kuin koskaan sitten lapsuuteni. Uinut turkoosinvärisissä aalloissa ja istunut vihreän palmun varjossa. Olen myös rentoutunut kasvo- ja jalkahoidossa, nauttinut hieronnasta. Syönyt herkullisen hyvää, mutta silti kevyttä ruokaa. Olen myös ollut syömättä karkkia melkein kokoanaisen kuukauden, mikä on jo melkoinen ihme. 

Akuissa uskoakseni riittää virtaa, sen verran hyvin ne tuli tuolla tankattua ja muutettua ihonväri melkoisen tummaksi suhteessa muihin täkäläisiin asukkaisiin. Blogin pariin palaan sitten, kun saan arjen asettumaan uomiinsa.

Ei kommentteja: